Ajattelin että kertoisin vähän mun koirasta. :))
Eli kun aloimme miettiä koiraa vanhempien ja veljeni kanssa. Niin monella oli oma rotunsa minkä oisi halunut. Mutta sitten kyllä päädyttiin yhteistuumin Shetlanninlammaskoiraan. Oli aika vaikeaa löytää tästä lähetä shetlanninlammaskoiraa. Se oli kesänloppu 2008 kun aloimme etsiä. Olimme monta tuntia pvässä tietokoneella ja etsimme ahkerasti. Meinas välil usko loppumaan. Mutta sitten aluksi meinattiin lähteä Poriin hakemaan shelttinarttua. Mutta edellispvännä surffailimme ahkerasti ja sitten mutkien kautta soitettiin yhteen kenneliin mihin oli juuri syntynyt pentuja mutta ne olivat jo varattuja. No se sitten tiesi että yhteen toiseen kenneliin oli syntynyt 4 pvää sitten. 6 shelttiä.
Sitten soitimme sinne ja saimme viellä valita että narttu vai uros. Valitsimme uroksen. Kävimme siellä katsomassa sitten ku ne oli noin 3 vkon ikäisiä suloisia. Siellä sitten tututstiin ja kerrottiin meille asioita jne ja kyseltiin. Mä ihastuin heti ku näin meijän oman pikkupojan :3 Sitten meni noin viikon kuluttua uudestaan katsomaan Maxia. En malttanut odottaa se 8 viikkoa meni tosi hitaasti ku vaan odotti että saadaan meijän oma pikkupoika kotiin. Kävimme katsomassa viellä viikko ennen luovuttusta. Ja me ei haluttu mitään näyttelykoiraa. Että ihan vain kotikoiraksi. Max oli pentueen kookain. 10.10.2008 Sitten tapahtui se päivä mitä odotin haettiin MAX! :3 Max on syntynyt 21.08 2008 :)) Maxilla oli vaikeaa pari päivää kun ei oma äiti ja pennyt olleet enää siinä. Mutta nopeasti Max unohti ne. Sillä Maxilla oli niin paljon kaikkea täällä meillä ihmettelässä, Maxin lempinimet: Maki,Maximus, nuo ne yleisemmät. Maki oppii tosi nopeesti kaikki temput. Ja Makille on tosi kiva opettaa juttuja.Ja muutenkin Maki tekee mun elämäst täydellisen sen avul jaksan päivää uutee! Maxin säkä n 42cm ja paino 8kg 600g. Maki kävi vuoden ikäisenä yhessä näytelyssä. Mutta sijoittui 6. Ja siinä ryhmässä oli 10. Sai miinusta nii paljon ku ei täydellinen valkoinen kaulus. ja niin korkea.
Mutta hyvä suvun jatkaja oisi ollut :P Maxin lempparipuuhat on koirapuistoilu, metsälenkit,leikit. Paljon oon Makin kans jo kokenu tän reilun 6v aikana. Ja Maki rakastaa yli kaiken lunta :3 Maki on ollut suhtkoht terve että ei mitää isompaa oo ollu onneks. Maxin luonne on : kiltti,rauhalinen,vilkas,suojeleva. Ostan Maxille tosi paljon kaikkee kivaa :)) Mistä se tykkää .Maxin lemppinami on : Possunkorva se on sen suosikki. Ja Max tykkää kans jos se pääsee mökkeilee :))
Mutta uida ei tykkää ollaan kokeiltu .Mutta pakottaa ei saa. Maki tulee hyvin toimeen toisten koirien kanssa. Ja Maki tykkää ylikaiken jos sitä rapsuttaa . Sitä vois päiväs vaik kui monta tuntia tehdä. Ja Maki tykkää ihmisistä tosipaljon. Ja menee yleensä heti kerjäämään rapsuttuksia :)) On se ihanaa tulla koulusta kotiin kun täällä on Maki oottamassa häntä heiluen. Mitäköhän muuta viel kertoisin voi olla et jäi jotain kertomatta mutta tossa nyt nää yleisemmät jutut. :)) Ja Max on vaan niin ihana toista hänenlaistaan ei oo eikä tuu ;)) Laitan pari kuvaa Makista :))
Pitkät lenkit on mieluisia Makille
Syyskuu 2013 :))
Toukokuu 2014 :))
Syyskuu 2013 :))

Elokuu 2008 5vko

Maki 12vko :))

Huhtikuu 2012 :))

Kesäkuu 2014 :))

Tammikuu 2012 :))

Ihania kuvia koirastasi! Tosi suloinen otus :).
VastaaPoistaKiitos ja nii on :))
PoistaSheltit on ihania koiria:) Meillä on ollut kaksi sheltti narttua, väreiltään Soopeli ja Tricolour. Haluaisin Blue Merlen, ne ovat niin kauniita :)
VastaaPoistaOkei ja juu nii on :))
Poistaaw kui söpöö noi kuvat on :3
VastaaPoistaJuu kiitoksia :))
Poista